Lapset ja purjelento

Vapaa kuin taivaan lintu? Siipiä ei ihmiselle biologisesti ole suotu, mutta onneksi lentoon pääsee erilaisten apuvälineiden avulla. Yksi tapa liihotella yläilmoissa on purjelento. Purjelennossa lentämisen tuntumaan pääsee kiinni astetta henkilökohtaisemmin, kuin esimerkiksi lentokonematkustuksessa, sillä purjekoneet ovat pieniä ja harrastelijat pääsevät ohjaamaan lennokkia itse.
Purjelento voi olla myös lapsille huima kokemus. Lentäminen aloitetaan tietenkin matkustajanpaikalla itse lentäjän takana, joka voi hyvin olla esimerkiksi olla isä tai äiti.
Harrastajavanhempien kyydissä
Mikäli vanhemmat ovat innostuneet purjelennosta ja käyvät säännöllisesti jollakin purjelentokerholla lentämässä, on todennäköistä että myös lapsi pääsee tutustumaan lajiin varhaisessa iässä. Matkustajan paikalle saa tuoda yleensä lapsenkin, mutta aivan pieniä taaperoita ei purjelentokoneeseen kannata tuoda. Kokemus voi olla pelottava ja lapsi voi liikehtiä liikaa koneessa vaikuttaen koneen tasapainoon. Laji sopiikin paremmin hieman vanhemmille lapsille 10 ikävuodesta eteenpäin.
Lentäjäksi aikaisintaan 15-vuotiaana
Mikäli lapsi innostuu purjelennosta, Suomessa on odotettava 15 vuoden ikään asti, ennen kuin lapsi saa luvan itse lähteä lentämään purjekonetta. Purjelentäjän harrastusta havitellessa on hankittava lupakirja, jonka voi aikaisintaan saada 16-vuotiaana, eli lupakirjaan valmistavalle kurssille voi osallistua jo sinä vuonna, kun lapsi täyttää 15 vuotta.
Aina ei lupakirjaa kuitenkaan tarvita, sillä kurssin käyneenä voi hypätä ohjaimiin silloinkin, kun kaksipaikkaisessa koneessa mukana on joku lupakirjan saanut henkilö. Hauska lahjavinkki kurssille osallistuvalle on esimerkiksi pienoispurjekone, joita saa useista lelukaupoista. Lasten lelut voikin tänä päivänä ostaa helposti myös netistä.
Kuka tahansa voi osallistua kurssille, mutta lentääkseen on suoritettava ilmailulääkärin tarkistus ja saatava todistus lentokyvystä. Kummempia terveysvaatimuksia ei lentämiseen ole, mutta esimerkiksi epileptikkojen ja muiden tajuntahäiriöisten on valitettavasti pysyteltävä maan kamaralla. Myös erittäin huono näkö voi olla este lentämiselle, eikä tässä ole kyse pelkästään silmälasien tarpeesta, vaan vakavasti huonosta näöstä.
Lahjaksi lentomatka korkeuksiin
Kuka tahansa purjelennosta innostunut varmasti hyötyy matkasta taivaille kokemaan, minkälaista purjelentäminen oikeasti on. Esimerkiksi Elämyslahjat järjestää purjelentokokemuksia yli 300 eurolla, jossa yksi tai kaksi matkustajaa pääsee purjelentokoneen kyytiin taivaille.
Huimapäisempää lentäjää voi pyytää tekemään kaikenlaisia temppuja yläilmoissa, joka saa kenen tahansa sykkeen kohoamaan. Lennon jälkeen varmasti on jo tiedossa, onko purjelento itselle sopiva harrastus vai ei. Nuorille ja lapsille tämä voi myös olla hyvä kokeilu ennen varsinaiselle kurssille osallistumista, sillä kurssi maksaa 1000 – 2000 euroa paikkakunnasta riippuen.